Kimi Räikkönen, Suomi
Syntynyt 17.8.1979
Ajaa kaudella 2008 Ferrarilla.
Kimi Räikkönen aloitti autourheilu-uransa karting-luokissa, joista hän siirtyi vuonna 1999 British Formula Renault -sarjaan. Räikkönen menestyi hyvin ja aloitti F1-uransa allekirjoittamalla vuonna 2001 nelivuotisen sopimuksen Sauber-tallin kanssa. Ajaminen oli aluksi epävarmaa, koska Räikkösen mahdollisuuksia saada sarjaan vaadittava superlisenssi epäiltiin vähäisen formula kokemuksen takia.
Kausi 2001
Avauskisassaan, Australian GP:ssä Räikkönen ajoi kuudenneksi ja pisteille. Yhteensä Räikkönen sai ensimmäisen F1-kautensa aikana yhdeksän MM-pistettä ja sijoittui kymmenenneksi. Räikkönen sai vuoden 2001 parhaan tulokkaan tittelin.
Kauden 2001 päätteeksi McLaren osti Räikkösen sopimuksen ja tästä tuli uransa päättäneen Mika Häkkisen seuraaja.
Kausi 2002
Heti kauden avauskisassa Australiassa Räikkönen pääsi ensimmäistä kertaa palkintokorokkeelle sijoittuen kolmanneksi. Kausi oli kuitenkin Räikköselle vaikea; hän joutui keskeyttämään 10 kauden 17 kilpailusta. Kahdeksan kertaa Räikkönen keskeytti teknisestä syystä, kerran kolarin takia ja kerran omasta ajovirheestä johtuneesta syystä.
Parhaiten Räikkönen sijoittui Ranskan GP ollen siellä toinen. Voiton vei tuolla kertaa öljyläikkään ajaminen, mistä johtuen Räikkönen veti mutkan pitkäksi muutama kierros ennen maalia. Mutkassa Michael Schumacher ajoi ohi ja varmisti viidennen maailmanmestaruutensa.
Kaudella 2002 Räikkönen sai neljä palkintopallisijoitusta ja oli MM-pisteissä kuudes.
Kausi 2003
McLaren aloitti kauden luotettavammalla vanhan auton kehitysversiolla. Räikkönen sijoittui neljässä ensimmäisessä GP:ssä kolmen parhaan joukkoon ja ensimmäinen kilpailuvoitto tuli Malesiassa.
McLaren yritti koko kauden saada uutta autoaan kilpailukuntoon, mutta epäonnistui. Uuteen autoon käytetyt rahat olivat pois vanhan auton kehittämisestä, mikä söi sen kilpailukykyä.
Räikkönen pääsi kaudella kymmenen kertaa palkintokorokkeelle ja jäi MM-pisteissä toiseksi, häviten Michael Schumacherille kahdella pisteellä.
Kausi 2004
McLarenin uusi auto oli hidas ja epäluotettava, voitto tuli vain Belgian osakilpailusta. Koko kauden aikana Räikkönen sijoittui neljästi kolmen parhaan joukkoon ja sijoittui MM-pisteissä seitsemänneksi.
Kausi 2005
Heikon alkukauden jälkeen Räikkönen nousi taistoon maailmanmestaruudesta. Räikkönen ajoi palkintopallille peräti kahdessatoista kauden kisassa voittaen Espanjan, Monacon, Kanadan, Unkarin, Turkin, Belgian ja Japanin osakilpailut. MM-taistossa Räikkönen sijoittui toiseksi kun Renault’n Fernando Alonso vei mestaruuden.
Kausi 2006
McLaren ei saanut myöskään kaudelle 2006 kunnolla toimivaa autoa. Räikkönen ajoi jokaisen kokonaan ajamansa kisan pisteille, mutta keskeytyksiä tuli kauden aikana kuusi. Parhaat sijoitukset olivat Australiassa ja Italiassa toinen sija. MM-pisteissä Räikkönen jäi viidenneksi.
Kauden lopuksi ilmoitettiin Räikkösen siirtymisestä Ferrarille Michael Schumacherin seuraajaksi.
Kausi 2007
Heti Ferrari-sopimuksen julkistuksen jälkeen Räikkösestä uskottiin seuraavaa maailmanmestaria. Kausi 2007 alkoikin vahvasti, voitolla heti ensimmäisessä osakilpailussa Australiassa. Kahdessa seuraavassa kisassa Räikkönen ajoi kolmanneksi. Tämän jälkeen ongelmat kuitenkin kasvoivat ja neljä seuraavaa osakilpailua olivat pettymyksiä. Räikkönen jäi pistejohtoon nousseesta McLarenin brittitulokkaasta Hamiltonista 26 pisteen päähän.
Tämän jälkeen Kimi Räikkönen ajoi palkintopallille kauden jokaisen kisan, lukuun ottamatta keskeytykseen päättynyttä Euroopan GP:tä. Ennen kahta viimeistä kisaa ero Hamiltoniin oli vielä 17 pistettä. Kauden toiseksi viimeisessä kisassa Hamilton ajoi ulos ja Räikkönen voitti.
Ennen viimeistä kisaa maailmanmestaruudesta taistelivat Hamilton 107 pisteellään, McLarenin Alonso 103 pisteellään ja Räikkönen 100 pisteellä. Heti kisan aluksi Hamilton tippui kauaksi kärjestä. Lopulta Hamilton ajoi seitsemänneksi, Alonso kolmanneksi ja Räikkönen voittoon. Näin Kimi Räikkönen voitti ensimmäisen F1 maailmanmestaruutensa vain yhden pisteen erolla McLaren kuljettajiin.
Mestaruutta saatiin kuitenkin jännittää, koska 4-6 sijoille ajaneilla Rosbergilla, Kubicalla ja Heidfeldillä epäiltiin olleen liian viileää polttoainetta. Mikäli heidän suorituksensa olisi hylätty, olisi Hamilton noussut maailmanmestariksi. McLarenin valituksista huolimatta FIA päätti säilyttää sijoitukset.
0 kommenttia tähän mennessä ↓
Kukaan ei ole avannut sanaista arkkuaan, ole ensimmäinen!
Jätä kommentti